Think global, act local

Think global, act local

1024 538 Jyrki Koukkari

Ilmastonmuutos on yritysten agendalla. Tämä käy ilmi Suomen Yrittäjien ilmastomuutoskyselystä, joka julkaistiin viime toukokuussa. Joka toisen vastaajan mukaan asiasta on yrityksessä keskusteltu jonkin verran tai paljon. Toisaalta noin kolmanneksessa yrityksistä keskustelua on käyty vain vähän tai ei lainkaan. Toimenpiteiden konkretialle vaikuttaisi olevan tarvetta.

Yrittäjiltä kysyttiin, mikä on suurin este yrityksen ilmastotoimenpiteille ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle. Suurimmiksi esteiksi mainittiin ajan puute sekä toimenpiteiden hinta. Suurin yksittäinen kannustin ympäristöajatteluun oli mahdollisuus hyödyntää ilmastotyötä markkinoinnissa ja brändimielikuvan rakentamisessa.

Yle julkaisi tulevaisuustutkija Markku Wileniuksen haastattelun elokuun alussa (Yle 4.8.2019). Tulevaisuuden tutkimuksen professori totesi muun muassa, että ”ostamme valtavasti krääsää, syömme aivan liikaa ja aiheutamme suunnattomia ympäristöongelmia”.  Wileniuksen mukaan moinen meno tulee tiensä päähän nopeammin kuin uskommekaan. Eikä se pää tule vetävän käteen vain Suomessa, vaan globaalisti.

Esimerkiksi vaatemuotialalla jousto hukkakuminauhasta on loppumassa. Halpaa pikamuotia syydetään ulos niin valtavasti, että yhä isompi osa vaatteista jää myymättä. Esimerkiksi ruotsalaisen H&M-ketjun varastoon jäi vuodenvaihteessa myymättömiä tuotteita noin 3,7 miljardin euron edestä. Tanskalaismedian mukaan ympäristövastuullisuuttaan mainostava H&M polttaa tonneittain käyttämättömiä vaatteita. Brändimielikuva kyllä syntyy, mutta minkälainen?

”Bonuksena kaiken päälle Lean on järkevyydessään myös olennainen osa ympäristökysymysten ratkaisua”

Ajan ja rahan puute – syy vai tekosyy? Siinäpä oiva kysymys ja motiivi pohtia perusteellisesti sekä liiketoiminnan kehittämistä, tuottavuuden parantamista, firman tekemisen kulttuuria – ja ympäristöasioita. Lean on johtamismalli, joka soveltuu mille tahansa toimialalle, yritykselle ja organisaatiolle. Yhteinen nimittäjä on halu parantaa virtaustehokkuutta – tehdä enemmän tulosta, hukata vähemmän aikaa sekä resursseja ja pitää asiakkaat tyytyväisinä. Bonuksena kaiken päälle Lean on järkevyydessään myös olennainen osa ympäristökysymysten ratkaisua. Leanin avulla työstettävät ympäristöasiat ovat hyvin konkreettisia: virheetöntä laatua, varastoista luopumista, kuljettamisen ja siirtelyn vähentämistä, pienempiä tilatarpeita, vähemmän koneiden käyttämää energiaa ja vähemmän käytettyjä raaka-aineita.

Pidetään iso kuva mielessä, tehdään paikallisesti voitavamme ja huolehditaan kilpailukyvystämme tekemällä asioita järkevästi.

Tutustu myös:

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Jyrki Koukkari

Jyrki Koukkari

Toimitusjohtaja, Sunprofile Oy
jyrki.koukkari@sunprofile.fi

    Lean konkretisoituu vasta tavoitetiloissa »

    1024 538 Tero Pippola
    Tero Pippola,

    Yritys Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu neljä tuoteperhettä, jotka pitävät sisällään 20 erilaista mallia. Valmistusprosessi muodostuu osavalmistuksesta ja kokoonpanosta. Osavalmistuksessa yksitäiset osat kulkevat eripituisia reittejä pitkin. Joitakin…

    Lean ja vaatimus oppimisen nopeudesta »

    1024 538 Tero Pippola
    Tero Pippola,

    Meillä jokaisella on henkilökohtainen käsitys parhaista oppimistavoista. Yksi oppii näkemällä, toinen kuulemalla ja kolmas tekemällä. Leanin kohdalla voidaan tehdä yleistys – lean opitaan oikeasti vasta…