Lean virittää kanneltuotantoa duuriin

    Lean virittää kanneltuotantoa duuriin

    1024 538 Jyrki Koukkari

    Mikä tahansa ryhmä tarvitsee fiksusti toimiakseen riittävän yhteisen ymmärryksen. Näin toteaa Koistinen Kanteleen yrittäjä Hannu Koistinen, joka lähti tiiminsä kanssa oppimaan yhteiskehittämistä Lean-valmennukseen.

    Koistinen Kantele valmisti noin 500 kannelta viime vuonna. Kanteleet myydään pääosin Suomeen. Vientiä on jonkin verran muun muassa Japaniin, Saksaan ja Yhdysvaltoihin. Soitinten valmistaminen on kaukana bulkkituotannosta, vaikka tuotteet onkin suunniteltu valmistettaviksi skaalautuvasti ja niiden tuotannossa käytetään modernia tuotantoteknologiaa.

    – Toimimme jo paljolti imuohjautuvasti. Varastot pidetään pieninä, soittimia tehdään tilauksesta. Omalla pienellä tiimillämme on paljon erikoisosaamista ja tukenamme on myös loistava alihankintaverkosto, yrittäjä Hannu Koistinen kertoo.

    Pieni toimiala, paljon kehitettävää

    Koistisen kanteleiden tarina alkoi vuonna 1957, kun Hannun isä, kantelemestari Otto Koistinenrakensi ensimmäisen kanteleensa. Vuonna 2000 Hannu Koistinen perusti Koistinen Kanteleen. Yrittäjä laskee, että 25 vuodessa kanteleen kehitystyöhön on uponnut hyvinkin 100 000 työtuntia. Pelkästään konserttikanteleen kokonaisuudistukseen kului noin 12 000 työtuntia vuosina 2011–2014.

    Kanteleiden kehitystyö ja pienen alan markkinoiden kasvattaminen edellyttää kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Muutoksia tuotannon tehostamiseksi on tehty muun muassa automaatiota hyödyntäen. Myös yhteistyö alihankkijoiden kanssa on entisestään tiivistynyt.

    – Vaikka soittimet ovat perinteisesti käsityötuotteita, niiden valmistuksessa voidaan tuotantoteknologiaa hyödyntämällä tehdä laadullisia parannuksia ja samalla tehdä tuotannosta helposti skaalattavaa. Kanteleiden kokoonpano pidetään kuitenkin omassa kontrollissa, ja käsityöllä on edelleen tärkeä rooli.

    Tiimin kipuilua

    Koistinen Kanteleen pioneerityöllä kantele on kokenut uuden tulemisensa. Yhä edelleen yrittäjän oma työpanos menee valtaosin kehittämiseen ja myyntiin ”startup-intensiteetillä”, kuten Koistinen itse asian ilmaisee.

    Johtamiseen liittyvien asioiden kanssa yrittäjä on vuosien mittaan kipuillut, kuten niin moni muukin yrittäjä – toimialasta riippumatta. Vaikka muutokset jo ymmärretään välttämättömiksi, moni kuitenkin epäilee ja pelkää niitä. Muutoskyvykkyys vaatiikin pohjalle riittävän yhteisen ymmärryksen ja oppia yhteiskehittämisestä.

    Hannu Koistinen tuntee olevansa kotonaan sellaisten asioiden parissa, jossa kaikki on uutta ja aiemmin kokeilematonta. Tiimin muutoskyvykkyyden kehittäminen ei kuitenkaan ole ollut helppoa.

    – Ihmisten ajattelu on ollut jumissa. Viime vuoden aikana tajusin lopullisesti, että tiiminä tarvitsimme konkreettisia kokemuksia ja koulutuksia yhteisen ymmärryksen löytämiseen ja sisäistämiseen.

    Oikeanlaista konkretiaa

    – Tiimimme ihmiset ovat tekijöitä. Luennolla istumisen sijasta on parempi päästä tekemään asioita konkreettisesti. Kun Jyrki Koukkari kävi esittelemässä Lean-tehdasvalmennusta, porukka innostui. Valmennus oli konkreettisuudessaan äärimmäisen silmiä avaavaa. On peräti hämmästyttävää, että kahden päivän koulutuksella voidaan saada aikaan niin valtava motivaatio ja ymmärryksen avartuminen. Se oli meidän tiimillemme kova juttu!

    ”Tiimin muutoskyvykkyyden lisäys on parasta, mitä tässä kohdassa kuvitella saatan”

    Lean-valmennuksesta on vierähtänyt vasta lyhyt tovi. Kuitenkin jo nyt uusi ajattelu näkyy arjessa.

    – Lean-valmennuksen tuoma muutoskyvykkyyden lisäys on parasta, mitä tässä kohdassa kuvitella saatan. Koulutuksessa ongelmia ratkaistaan parviälyllä yhdessä. Kyse on jatkuvasta oppimisesta ja halusta tehdä asioita yhdessä. Konkreettisesti koettuna jokainen haluaa lisää yhteistä oivaltamista.

    Tuotannon ja kehittämisen visualisointi on työn alla

    – Jokaisen työntekijän kokemus pitää saada peliin mukaan. Tiimi visualisoi tuotannon prosesseja, jotta asiat tulevat näkyviksi ja yhteisesti keskusteltaviksi. Enää ei jäädä odottelemaan sitä, että pomo tulee sanomaan, miten jokin asia tehdään. Tavoitteena on, että asioita uskalletaan ratkaista ilman minun puuttumistani asiaan.

    Kiinnostuitko?

    Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

    Jyrki Koukkari

    Jyrki Koukkari

    Toimitusjohtaja, Sunprofile Oy
    jyrki.koukkari@sunprofile.fi

    Jatkuva parantaminen on myös ilmastoteko »

    1024 538 Arto Pyykkö
    Arto Pyykkö,

    Joensuun Vesi huolehtii lähes 70 000 ihmisen vesihuollosta. Vuosittain Joensuun Veden asiakkaat käyttävät vettä noin neljä miljoonaa kuutiota. Tuoreessa asiakastyytyväisyyskyselyssä peräänkuulutettiin ympäristövastuullisuutta. Siinäkin lean-toimintatavalla asioita voidaan…

    LEAN-ajattelun mukaisen virtauksen kehittämisestä »

    1024 538 Jyrki Koukkari
    Jyrki Koukkari,

    Tuotevariaatioita, laatuvirheitä, pullonkauloja, kiiretilauksia, koneiden huoltotoimenpiteitä. Näistä tuotannon arki koostuu. Miten näiden asioiden olemassaolo pitäisi huomioida virtautusta kehitettäessä? 100 % virtausta ei varmaan kukaan pysty…

    Epäselviä prosesseja »

    1024 538 Jyrki Koukkari
    Jyrki Koukkari,

    Näkökyvyn heikkenemisestä huolimatta ikäihminen pärjäsi vielä kotonaan. Ahkerassa käytössä olivat jo pitkään olleet apuvälineet lukukivestä kiikarilaseihin, suurennuslaseista tabletin zoomaukseen. Siivoukseen, kauppa- ja apteekkireissuille 90-vuotias osti…