Edessä loistavia mahdollisuuksia!

1024 538 Jyrki Koukkari

Taantuma iskee, lamassa ryvetään tuota pikaa, peli on menetetty, pienellä avotalouden Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä edessä häämöttävästä mustasta aukosta. Kutakuinkin näin julkinen keskustelu nyt etenee. Ja kun synkkää sanomaa toistetaan päivästä toiseen jokaisen mahdollisen asiantuntijan, talousgurun ja median suulla, niin alkaahan hokema toteuttaa itseään.

Vastakkaisiakin puheenvuoroja on kuultu, mutta positiivisiin signaaleihin ja tulevan uskoon näyttää olevan kovin vaikea tarttua. Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju kiteytti asian osuvasti lehtihaastattelussa (HS 18.8.2019) toteamalla, että ” Suomi on jäänyt pelon valtaan. Täällä on puhuttu työvoiman loppumisesta ja kestävyysvajeesta pitkään, ja yritykset ovat sen sitten uskoneet.”

Niinpä, taantumasta on tehty kansakunnalle yhteinen visio. Valitettavasti kovin nöyrästi ja kritiikittömästi visioon uskovat myös suomalaiset yritykset. Juuri tässä kohdassa vellovaa hysteriaa en ole ensisijaisesti huolissani Saksan taloudesta vaan suomalaisesta johtajuudesta – tai pikemminkin sen puutteesta.

”Taantumasta on tehty kansakunnalle yhteinen visio”

Investoiminen on rahan sijoittamista yrityksen tulevaisuuteen. Moni vetää yhtäläisyysviivan investoinnin ja koneiden sekä laitteiden välille. Toki niitäkin tarvitaan, mutta ison koneinvestoinnin ja volyymien tavoittelun sijasta on viisasta pysähtyä miettimään kokonaisuutta. Monet organisaatiot elävät vielä teollisessa johtamisessa. Johtamisen on kuitenkin pakko muuttua, sillä koko työn luonne muuttuu. Siksi investoiminen arkisen toiminnan kehittämiseen ja johtamiseen on viisauden alku.

Tokkopa on paluuta aikaan, jolloin edes puolivuosittaiset suunnitelmat pitivät kutinsa. Epävarmasta on tullut kaikilla toimialoilla uusi normaali. Juuri siksi johtamiselta kaivataan uudenlaista tulokulmaa toimintojen kehittämiseen ja kannattavuuden parantamiseen. Toistaiseksi epävarmuus näyttää antaneen johtajille jonkinlaisen kollektiivisen oikeutuksen lyödä hanskat tiskiin.

Olisiko siis juuri nyt ratkaiseva hetki tehdä SWOT-analyysi, kartoittaa ne heikkoudet ja uhat, mutta eritoten vahvuudet ja mahdollisuudet? Rahasta investoinnit eivät ole kiinni – fiksuihin investointeihin on tarjolla halpaa lainaa. Rahoittaja katsoo tarkasti eritoten nelikentän mahdollisuuksien saraketta. Mahdollisuuksien listasta tulee toiveiden tynnyrin sijasta tanakka ja tavoitteellinen, kunhan yritys oikeasti ymmärtää asiakkaiden tarpeet.

Talouden syklisyyttä voi tarkastella lyhyellä aikajänteellä – mutta myös pidemmällä, kuten teki neuvostovenäläinen taloustieteilijä Nikolai Kondratjev. Aikansa megatrendien tarkastelija arvioi maailmanmenoa 45-60 vuoden sykleissä. Höyrykone mullisti maailmaa 1700-luvun lopulla. Seuraava sykli oli terästeollisuuden ja rautateiden tulo. Kolmas harppaus oli sähköä ja peruskemikaaleja. Sitten tuli öljynjalostuksen aika, viidentenä ict-aikakausi. Kuudetta ekologisuuden, biotieteiden ja resurssitehokkuuden sykliä edetään juuri nyt. Ict-kakusta Suomelle lohkesi muhkea palanen. Meneillään olevakin sykli on meille suuri mahdollisuus, kunhan näkökulma on oikea.

Miltä tulevaisuus näyttää, miten yritys pitää suunnitelmallisesti huolta tuottavuudestaan, kuinka vaalitaan ketteryyttä, jolla nopeastikin muuttuvat markkinoiden tilanteet pystytään kääntämään voitoiksi? Jahka nämä asiat pohditaan myönteisen kautta, ei pörssitiedotteessa tarvitse puolustella nilkuttavaa bisnestä ”markkinatilanteen haastavuudella”. Nousukausi tai laskukausi – kumpikin tarjoaa mahdollisuudet menestyä.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä niin kerromme lisää!

Jyrki Koukkari

Jyrki Koukkari

Toimitusjohtaja, Sunprofile Oy
jyrki.koukkari@sunprofile.fi

    Lean konkretisoituu vasta tavoitetiloissa »

    1024 538 Tero Pippola
    Tero Pippola,

    Yritys Oy:n tuotevalikoimaan kuuluu neljä tuoteperhettä, jotka pitävät sisällään 20 erilaista mallia. Valmistusprosessi muodostuu osavalmistuksesta ja kokoonpanosta. Osavalmistuksessa yksitäiset osat kulkevat eripituisia reittejä pitkin. Joitakin…

    Lean ja vaatimus oppimisen nopeudesta »

    1024 538 Tero Pippola
    Tero Pippola,

    Meillä jokaisella on henkilökohtainen käsitys parhaista oppimistavoista. Yksi oppii näkemällä, toinen kuulemalla ja kolmas tekemällä. Leanin kohdalla voidaan tehdä yleistys – lean opitaan oikeasti vasta…